Ilmastonmuutosuskonto

Ilmastonmuutoshurmos muistuttaa hyvin likeisesti uskontoa. ”Usko on luja luottamus siihen, mitä toivotaan, ojentautuminen sen mukaan, mikä ei näy.” 

Ilmastonmuutosuskovaiset toivovat, että maapallon ilmasto muuttuisi nopeasti epäedullisemmaksi, jotta heidän maailmanlopunpovauksensa toteutuisivat. Heille olisi suuri pettymys, jos niin ei käykään. Vaikka muutoksesta ei ole näkyvissä ilmastotilastoissa mitään merkkejä, toimitaan ja vaaditaan kaikkia käyttäytymään niin kuin katastrofi olisi edessä, ellei ihmiskunta tee parannusta.

Suurin synti, suoranainen perisynti, on hiilidioksidin tuottaminen. Jokainen ihminen kuitenkin hengittää sitä keuhkoistaan. Kyseessä ei ole mikään myrkky, vaikka halutaan tietoisesti sekoittaa se hiilimonoksidiin eli häkään, joka tappaa. Hiilidioksidi on kaiken elämän edellytys. Kasvit valmistavat ravintonsa yhteyttämällä hiilidioksidia ja vettä auringonvalon avulla lehtivihreän toimiessa valonkerääjänä. Harvoin ulkoilmassa on niin paljon hiilidioksidia kuin kasvit pystyisivät hyödyntämään.

Jotta synti tuntuisi veriruskealta, puhutaan ”hiilijalanjäljestä”, joka kuvataan isona, mustana ja kauheana saastana. Itse asiassa hiilidioksidilla ja mustalla hiilellä on yhtä vähän yhteistä kuin vedyllä ja vedellä. Pitää myös muistaa, että hiilidioksidia on ilmakehässä alle 0,04 prosenttia eli neljä kymmenestuhannesosaa, mikä lähestyy jo homeopaattisten lääkkeitten vaikutusaineen osuutta.

Ilmastouskovaiset odottavat kuin Messiasta sitä päivää, jolloin hiilidioksidi yllättäen alkaa nostaa maapallon lämpötilaa melkein asteella vuosikymmenessä. Odotus taitaa vain muodostua yhtä pitkäksi kuin kristittyjen odotus. Alkuseurakunta oli varma, että heidän herransa palaa ihan muutamassa vuodessa, mutta eipä häntä vain näy.

Ilmasto muuttuu kuten se on kautta aikojen tehnyt, mutta hitaasti; välillä lämpenee, välillä viilenee jopa jääkauteen asti. Vuoden 1000 vaiheilla pohjoisella pallonpuoliskolla vallitsi lämpökausi, jolloin viikingit asuivat Grönlannissa ja Suomessa kasvoi jaloja lehtipuita paljon nykyistä pohjoisempana ja havupuita myös Ylä-Lapissa. Sitten vähitellen kylmeni ja seurasi pieni jääkausi noin 1450 – 1850. Sen jälkeen on lämmennyt niin, että 1930-luvulla koettiin keski- ja pohjois-Suomessa lämpimämpiä aikoja kuin 2000-luvun alkuvuosina. Kolmekymmentäluvun ilmaston selitetään aiheutuneen merivirroista, nyt syyksi pannaankin yllättäen ihmisen toiminta. Todennäköisesti viileneminen on jo alkanut tai ainakaan lämpeneminen ei ole nopeutunut asteen sadasosan vuosivauhdista.

Ilmastouskonnolla on myös hämärä syntyperänsä laskemissa, joiden toistaminen ja tarkistaminen on mahdotonta, koska ”koira söi aineiston”. Pohjana on siis uskonnon tapaan ilmoitus, jota ei saa arvostella, ja sen pohjalta syntyneet pyhät kirjoitukset. Niiden todistusvoiman vannovat samoin uskovat oikeiksi. Ylin auktoriteetti on ruotsalainen nobelkemisti Svante Arrhenius, joka vuonna 1896 tutki ensimmäisenä kvantitatiivisesti kasvihuoneilmiöitä, erityisesti hiilidioksidin ja vesihöyryn lämpösäteilyominaisuuksia. Arrhenius selitti kasvihuoneilmiön avulla teoriaansa, jonka mukaan jääkausien ja lämpimien kausien vuorottelu riippuu ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden vaihteluista.

Tällä uskonnolla on myös paavinsa, piispansa, rovastinsa ja apupappinsa, jotka toistavat samaa liturgiaa ja tuomitsevat toisinajattelevat kerettiläisiksi. Ne olisi likimain poltettava roviolla tai ainakin tuomittava sakkoihin tai vesileipävankeuteen, ja joka tapauksessa heidän kirjoituksensa on kiellettävä. Uskon vakuudeksi vaaditaan tekoja: luopumista kaikesta hiilidioksidin tuottamisesta – niin mahdotonta ja tuhoisaa kuin se onkin. Muitakin uskontojen piirteitä on näkyvissä aina rahan keräämistä myöten.